Blogin kirjoittaminen ei oikein ota sujuakseen. Kuviakin tuli otettua aika huonosti, joten päätin tehdä tällaisen yhteenvedon meidän viikon kestäneestä Unkarinkierroksesta.

Slovakiasta ei löytynyt yhtään avointa leirintäaluetta ja kaipasimme jo suihkuun. Yövyimme yhden yön Bratislavan ulkopuolella kiinni olevan leirintäalueen ulkopuolella, kävimme ihmettelemässä Tonavaa ja jatkoimme matkaa kohti Balatonjärveä.

Sielläkin ensimmäinen leirintäalue oli vielä kiinni mutta onneksi löysimme pienen viinitilan yhteydessä olevan alueen Alsóörsin kylästä. Paikan nimi oli Présház Borozó Kemping ja sitä piti vanha mukava isäntä, joka puhui saksaa ainakin paremmin kuin minä. Auton sai kukkivan mantelipuun alle parkkiin, löytyi sähkö ja vesi sekä suihkut. Kaikki aika alkeellista mutta toimi ja oli puhdasta. Me ja kolme saksalaisnuorta olimme ainoat asiakkaat.

Isännältä sai myös ostaa talon viiniä kahden litran PET-pullossa hintaan 2000 florinttia eli n. 5 euroa. Muscatel oli ihan hyvää, joskaan minulla ei ole aikaisempaa kokemusta lajikkeesta.

Mäen päältä löytyi näköalatorni, josta oli hienot näkymät järvelle. Vietimme täällä kaksi yötä.

Mohacsin taistelusta on tehty yksi suurista taisteluista Euroopan historiassa. Ottomaanien sulttaani Suleiman oli koonnut armeijansa ja lähtenyt huhtikuun loppupuolella marssimaan Konstantinopolista kohti Unkaria. Mohacsin taistelu käytiin elokuun 29. päivänä 1526 Tonavan leveällä tasangolla. Unkarilaiset luottivat raskaaseen, panssaroituun ratsuväkeensa. Ottomaaneilla sen sijaan oli nopeasti liikkuvaa kevyttä ratsuväkeä ja miesylivoima. Taistelussa kuoli merkittävä osa Unkarin aatelia ja kuningas Ludvig II hukkui pakomatkallaan Csele-jokeen, hänen ratsunsa heitettyä hänet selästään. Suleiman jatkoi vielä valloittamaan Budan ja Pestin mutta joutui talveksi palaamaan Konstantinopoliin.

Taistelukenttä on tasaista peltoa, kuten Lützenissä ja paikalle on rakennettu muistomerkki ja museo, joka valitettavasti oli kiinni, kun tulimme paikalle.

Jäimme pariksi yöksi Mohacsin lähellä sijaitsevaan, vasta avattuun parkkiin. Mohacsista mentiin lossilla Tonavan yli. Meidän matkailuauton perän ylitys on 2,5m ja se on aiheuttanut harmia jo muutaman kerran. Lossille ajettaessa ja siltä poistuttaessa peräpää raapi maata.

Parkin oli avannut Dunafalvan pieneen kylään asettunut saksalaispariskunta, joka oli asunut siellä viisi vuotta. Heillä oli kotonaan lampaita ja poni sekä terapiakoira. Lapset kävivät paikallista koulua. Paikka oli hyvin rauhallinen ja lepäilimme täällä kaksi yötä.

Seuraava kohde oli Unkarin pusta. Meille suositeltiin Bugacin kylää Kecskemétin lähellä. Siellä on sesonkiaikaan ratsastusnäytöksiä ja muuta toimintaa mutta paikka ei ollut vielä auki. Kävimme kävelemässä suojellulla alueella, jossa oli joitakin perinteisiä paimentolaisten rakennuksia. Yön vietimme kiinni olevan päärakennuksen parkkipaikalla. Pusta (unkariksi puszta) on aroa, joka on aikanaan kattanut suuren osan Unkaria. Se on kuitenkin keinokastelun avulla otettu maanviljelyskäyttöön ja vain muutamalla suojelualueella saa kuvan siitä, miltä se on voinut aikanaan näyttää. Suurin yhtenäinen alue on Hortobagyin kansallispuisto, joka on n. 800 neliökilometrin laajuinen. Tämä Budajin alue oli paljon pienempi.

Bugacista ajoimme Budapestiin, josta onneksi löytyi avoinna oleva leirintäalue. Alueella oli jopa pyykinpesumahdollisuus, joten yksi päivä meni huoltohommissa.

Meillä oli myös kaasupullot tyhjät, onneksi Budapestin länsipuolelta Budaörsistä löytyi pieni yritys, joka täytti suomalaisenkin pullon propaanilla. Kahden pullon täyttö maksoi 24000 florinttia eli noin 65 euroa. Suomessa vaihtopullo maksoi 25 euroa ennen lähtöä mutta varmaan kaasunkin hinta on noussut Ukrainan kriisin ansiosta.

Itse Budapestissa vietimme yhden iltapäivän. Kiersimme nähtävyydet punaisen Citybussin kyydissä ja kävelimme synagoogan takana olevaa juutalaiskaupunginosaa jalan. Kävimme mukavassa pienessä bistrossa iltapalalla. Leirintäalueen lähistöllä kävellessäni tuli vastaan mielenkiintoisia jugend-tyylisiä rakennuksia hieman huonossa hapessa. Voi olla, ettei niitä muutaman vuoden kuluttua ole enää jäljellä, sillä ympäriltä oli jo purettu vanhoja taloja ja rakennettu uusia kerrostaloja tilalle.

Alkoi tehdä jo mieli jatkaa matkaa itään päin. Ajoimme Egerin kautta Hortobagyin kansallispuistoon yöksi. Hortobagyin kylän ulkopuolella oli entinen kalankasvattamo, joka oli nyt lintujensuojelualue. Altaita ympäröi suuret ruovikot ja reunoille oli rakennettu useita lintutorneja. Sesonkiaikaan aluetta kiertää pieni turistijuna. Tällä hetkellä altaissa oli mm. merihanhia, heinätaveja, nokikanoja, sinisorsia ja minulle uutena lajina ruskosotkia. Mustaleppälinnut ja mustapäätaskut lauloivat ruovikossa.

Seuraavana päivänä ylitimmekin sitten Romanian rajan.

Minua häiritsi koko Unkarin kierroksen ajan takaraivossa pyörivä mielikuva Orbanista, EU:n omasta pikku-Putinista. En oikein osannut nauttia Unkarista matkailukohteena. Toivottavasti Orban ja hänen puolueensa häviävät tulevat vaalit ja mahdolliset uudet vallanpitäjät osaisivat johtaa maata parempaan suuntaan.